21.3.2011
Onko niin, että Uuden ajan alkaminen on ihmisten valinta? Että hetki olisi nyt oikea, mutta tapahtumien alkuun saattamiseksi tarvitaan tarpeeksi tietoisia ihmisiä? Vai tapahtuuko jotain, joka on ihmisistä riippumatonta?
Uusi aika, 2012. Onni, autuus, rakkaus. Mahdollisuus ainakin. Kuten olet jo nähnyt, ennustaminen on vaikeaa. Joskus se onnistuu, usein ei. On niin monia vaikuttajia. Uusi aika on eri juttu, ennustukset eivät niihin tapahtumiin vaikuta. Tai se, mitä ihmiskunta toivoo. Uuden ajan alku on jotain suurta ja erilaista, vaikka ei siltä heti vaikuttaisikaan. Ihmiskunnan kollektiivinen tahto ei vielä ole niin yhtenäinen, että se yksistään voisi muuttaa tapahtumia. Haittaakaan siitä ei toki ole. Oppijasielut vaeltavat. He eivät koe tapahtumia samanlaisina. Koska ykseys ei vielä ole vallalla, tämäkin on vain yksi tapahtuma tapahtumien helminauhassa. Kaikki tiet vievät Roomaan, kaikki tiet vievät myös Uuteen aikaan.
En voi vielä kertoa enempää, kun että pelkoa ei ole. Pidä siis mielesi virkeänä ja mielialasi ylhäällä. Kerron heti kun voin. Mutta muista kulkea matkaasi, kuten tähänkin asti. Välillä eteenpäin, välillä taaksepäin. Välillä liikaa ajatuksia, välillä pää tyhjänä. Uusia ajatuksia kannattaa heijastella muille, ne saavat näkökulmaa. Muistathan, että mikään mielipide ei ole väärä tai huonompi. Valitset itse, mihin uskot. Jonkun muun totuus ei välttämättä ole sinun totuutesi. Ole oma täydellinen itsesi!
Koe, nauti, ole onnellinen.
Janette
"Kauneinta on sinä itse, olet täydellinen.
Vahvinta on sinä itse, olet vahvin.
Voimaa on elämä, sinä itse." - Sessiessa
Tuesday, March 22, 2011
Friday, March 18, 2011
Thursday, March 17, 2011
Global healing meditation for Japan
Global healing meditation for Japan
on Monday, March 21 at 8.30 pm (EDT)
The images and stories from Japan have moved us all beyond measure. This Monday, March 21 – Deepak will guide us in a powerful meditation, sending our collective love and healing energy to those affected by the recent and ongoing tragic events in Japan. We invite you to join us in this global healing meditation broadcasted live from Atlanta at our Seduction of Spirit event. The meditation will begin at 8:30 p.m. (Eastern), 7:30 p.m. (Central), and 5:30 p.m. (Pacific).
Our individual intentions truly do make a difference. Collectively, we can make a world of difference. Join us in uniting our intentions for our friends in Japan . . .
Wednesday, March 16, 2011
Elämän on jatkuttava, ja se jatkuu!
15.3.2011
Miksi taas uusi järkyttävä, ihmishenkiä vaatinut luonnonkatastrofi? Onko niitä tulossa vielä lisää? Miksi??
Kiitos kun tahdoit ottaa apuni vastaan! Suuria ihmistuhoja vaatinut maanjäristys / tsunami masentaa mieltäsi ja järkyttää. Kuvat taloista ja ihmisistä huuhtoutumassa vesimassojen mukana. Suuri avuntarve, kylmyys ja välttämättömienkin tarveaineiden puute. Ydinvoimalaonnettomuuden uhka. Miksi Jumala sallii tämän, antaa Kaikkivoipa sen tapahtua? Tapattaa lapsiaan, viattomia. Totuus on, että vain ihmisten mielestä kuolema on hirvittävä asia. Toki se sitä on, tänne jääville, jotka ikävöivät. Kuolemanpelko juontaa osaltaan juurensa ajatukseen tuomiosta. Kuolemanpelko on läsnä myös eläimillä, se on välttämätön lajinsäilymisen kannalta. Eikö pahinta ole näissä juuri kuoleman uhka? Tämä ei tietenkään tarkoita, että kuolemaa tulisi ihannoida ja siihen pyrkiä. Vaan ajatus siitä, että sekin on vain osa matkaa. Ei helppo osa, mutta asiaan kuuluva. Se, että näitä luonnonkatastrofeja on esiintynyt tiuhaan, taatusti huolettaa. Heiluuko seuraavaksi omien jalkojen alla, purkautuuko supertulivuori. Elämän on jatkuttava, ja se jatkuu! Älä ole huolissasi. Tämä meneillään oleva sykli nyt vaan on tällainen, maapallo valmistelee itseään tulevaan Uuteen Aikaan. Mukautuu, muuttaa magneettisuuttaan. Vaihtaa asentoa, maankuori liikkuu. On erilaista kuin ennen. Mutta hyvää, parempaa. Sopeutumis /murrosvaihe on ehkä rankka. Sitä en tiedä tarkasti. Kenenkään kohtalo ei ole tähtiin kirjoitettu. Asian ydin on se, että ihmiset ymmärtävät olemassaolonsa, sen tarkoituksen. Lahjan, kokemuksen, jota ihmiselämäksi kutsutaan. Ymmärtävät olevansa yhtä, vaikka ovat eri kehoissa. Ymmärtävät rakkauden, valinnat ja vastakohdat, jotka mahdollistavat toisensa. Mutta muutos on ilmassa, yhteisen ihmisyyden tähden, rakkauden tähden. Jumala on suurin rakkaus, tunne ja syvällinen ydin. Jumala ei lähetä maanjäristyksiä ja luonnonmullistuksia, ne vain ovat olemassa tässä hetkessä. Kuten auringon nousu ja valaan laulu. Ovat, koska ilman niitä maailma ei olisi täydellinen.
Lähetä energiaa jälkeen jääneille, lahjoita rahaa, mene paikan päälle auttamaan. Tee sitä mitä sinusta tuntuu hyvältä ja oikealta. Kyllä tästä selvitään voittajina! Se pieni japanilainen tyttö jatkaa elämäänsä, on osa kollektiivista rakkautta. Hänen tuntemuksensa ovat rankkoja, mutta ihminen on selviytyjä.
Sinäkin olet selviytyjä, sinua rakastetaan. Sinä sielujen sielu, sinä herkkyys, lämpö ja välittäminen. Jokainen on yhtä tärkeä, osa kokonaisuutta, yhtä. Aurinko nousee tuoden mukanaan uuden huomisen.

Wednesday, March 9, 2011
Minä olen Janette
8.3.2011
Voitko selventää, mitä nyt on meneillään! Miksi?
Hei Lafayette! Et muista minua, mutta olemme vanhoja sielunystäviä. Sessiessa oli sinulle tärkeä ystävä ja tuki, mutta nyt oli hänen aika jatkaa matkaansa. Sure surusi jos siltä tuntuu, hän oli sinulle apu ja ystävä. Jätä huolesi ja opi taas uutta. Sessiessan tehtävä on yhteyden avaaminen. Nyt kun se on tehty, voimme keskittyä muihin asioihin. Mukavaa siis aloittaa yhteistyö, uusi ajanjakso. Uusi luku tässä tarinassa. Minä olen Janette, minun tehtäväni on opettaa sinua ja muita matkalla henkisyyteen ja itseensä. Kysy siis jatkossa apua, kun joku henkiseen kasvuun liittyvä asia painaa mieltäsi. Yritän parhaani mukaan auttaa sinua eteenpäin. Olen siis läsnä, tässä tilassa ja ajassa. Luotathan minuun?
Ihan ensiksi voisin todeta, että blogi näyttäisi olevan hyvä ajatus. Mukavaa tavata muitakin asioista kiinnostuneita, saada kaikupohjaa ja näkökantoja. Näin me ihmiset olemme yhtä ja samaa, vaikka kehomme ovat erilliset. Näen että ihmettelet, kun puhun me-muodossa. Sielujahan me kaikki perinpohjin olemme, vaikka osa meistä vaikuttaakin tällä hetkellä verhon toisella puolella, niin sanotusti. Mutta tapaamme taas pian, jatkamme tätä tietä, sinun tahtiisi. Ihana tavata taas ja olla avuksi.
Olen siis käytettävissäsi, olen ystäväsi.
Janette, enkeli, sielu, ystävä

Tuesday, March 8, 2011
Yhtä ollaan ja yhdes voittamattomii
...niin paljon kanavoitavaa...
...äärettömii voimii...
... yhdes voittamattomii...
...rakkautta ja rauhaa...
...ihmeitä, unelmii, rohkeutta...
...jokainen on vaan matkalla...
...energiat kerääntyy....
Valotyöntekijät ovat nyt jo pitkällä ymmärryksen polulla
4.3.2011
Kertoisitko valotyöntekijöistä, onko heidän helpompi muistaa, ketä ovat ja mikä on heidän tehtävänsä?
Valotyöntekijät, rakkaat. Valon tuojat, liekit ja rakkauden jakajat. Te olette erikoislaatuisia sieluja, avustajia. Te olette itse tahtoneet tähän työhön, tiedätte, kuinka tärkeitä olette. Hyvä synnyttää hyvää, olette sillä tiellä. Kehitytte ja ymmärrätte tehtävänne ajan kuluessa, mutta ette kuitenkaan maan päälle tullessanne heti tiedä ketä olette. Henkinen prosessi pitää käydä läpi, jokaisen omaa tahtia, mutta jo se että osoitat kiinnostusta henkisyyttä kohtaan, saattaa jo kertoa sinulle paljon! Valotyöntekijät ovat nyt jo pitkällä ymmärryksen polulla. Heidän tehtävänsä on jakaa valoa ja energiaa, tietoa ja Jumalan läsnäoloa. Kaikkien ei edes tarvitse toimia 'julkisesti', heidän energiansa on kuitenkin mukana tekemässä muutosta. Näyttäkää suuntaa ja ohjatkaa valollanne niitä jotka tahtovat. Kiinnostus herää ja tiedonjano, teidän roolinne on olla siinä muita tukemassa. Herättämässä keskustelua ja uusia ajatuksia, joiden myötä ihmisiä herätellään. Näin tieto ja energia leviää, tällä tärkeällä muutosajanjaksolla. Muistamisen välillä on se sama usva kuin muillakin, mutta valotyöntekijän erottaa siitä, että hän etsii jotain, että hän tuntee olevansa jotain vailla. Vastauksia vailla, kaipaa jotain, jota ei tunnista. Kokee voimakasta yhteyttä ja oppimisen halua. Jotain puuttuu, mutta ei tiedä mitä. Tämä toimii etsinnän moottorina, porttina henkisen tien ja yhteyden avaamiselle.
Mikä on vaihdokas?
Vaihdokas on sielu, joka kokeilee. Vaihdokas on ystävä toiselta planeetalta tai toisesta maailmasta. Hänen kokemuksensa on portti maailmojen välillä. Ulottuvuus, jonka hän tahtoo kokea. Vaihdokas tutkii ja havainnoi, hänen hahmonsa on erillisavaruudellinen ja säkenöivä. Vaihdokas voi kokea eri aikavyöhykkeitä päällekkäin, hän voi olla tässä ja tuolla, menneisyydessä tai tulevassa. Vaihdokas tietää kuka on, ainakin jollain tasolla. Sinä et ole tavannut ketään vaihdokasta, vaikka heitä on.
Enkelin siivet, elävä legenda. Kuvastavat sitä pehmeää henkäystä jonka tunnet. Kuin enkelin siipien kosketus. Enkelit ovat valoa ja rakkautta ja väreilevää energiaa. Väreilevän energian tiedät sinäkin. Olemme tässä, olemme mukana. Autan kun tarvitset apua, luota minuun. Näet minut energiana. Muista katsoa, kun tunnet että sen hetki on. Pyydä minua, niin tulen. Et tarvitse edes merkkiä, jos luotat. Jos luotat, tiedät.
Minun täytyy nyt mennä, mutta olet minun ystäväni ikuisesti. Hyvästi jää. Rakastan sinua, mutta nyt on aika toisen henkioppaan.
Rakastan sinua ikuisesti, tapaamme taas!
Sessiessa ♥ ♥ ♥
Aurinko kun päätti
retken, siskoistaan jäi jälkeen
hetken päivänsäde viimeinen
Kuka sinä olet?
Hei olen Janette- Enkeli / sydän
Autan sinua.
Yhteys Yhteys Yhteys, Avaa yhteys ............

Subscribe to:
Posts (Atom)